Hyville ihmissuhteille on yhteistä se, että niissä osataan tehdä sovinto.

suhteessa olemisen taito

Sovinnon päivä

18.11.2023 Loviisassa

Ihmissuhteet toistavat kehää, jossa yhteyden kokemus, ristiriidat ja sovinto vuorottelevat.  

Yksittäiset katkokset kohtaamisissamme ovat päivittäisiä ja inhimillisiä. Meistä jokainen vuorollaan ohittaa toisen ajatukset, puhuu päälle tai ajautuu asian viereen. Katkoksiin kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota, sillä ristiriitojen jatkuessa ne rapauttavat ihmisten luottamusta toisiinsa.

Hyville ihmissuhteille on yhteistä se, että niissä osataan tehdä sovinto.

Tule vahvistamaan sovinnon tekemisen taitoa. Valmennuksessa:

Lasten ja vanhempien vuorovaikusta tutkineen Edward Tronickin mukaan tasapainoisissa vanhempien ja lasten suhteissa ainoastaan 30% ajasta vuorovaikutus on täysin vaivatonta. Loppuaika eli 70% kuluu erilaisiin vuorovaikutuskatkoksiin sekä niiden korjaamiseen.

Tee matka itseen ja valloitu

Juura sijaitsee Loviisassa luonnon keskellä idyllisessä Skinnarbyn kylässä. Haluamme tarjota asiakkaillemme vaikuttavan työskentelyn lisäksi kokonaisvaltaisen hyvänolon kokemuksen. 

Halutessanne pääsette nauttimaan kanssamme keittiömme herkuista. Michelin arvioinnin saaneissa ravintoloissa työskennellyt keittiömestari Esa vastaa Juuran keittiöstä. Tervetuloa viihtymään!

KOLLAASI

Valmentajana

Henriika, FM on kokenut johdon valmentaja ja psykoterapeutti (Kela ja Valvira pätevyys). Hän on erikoistunut ihmisuhdetaitoihin niin kotona kuin töissäkin.

Ihmissuhteiden laatu määrittää elämänlaatuamme. Suhde omaan itseen on yksi tärkeimmistä ihmissuhteistamme. 

Valmentajana Henriika

Henriika Maikku, FM on kokenut psykoterapeutti (Kela ja Valvira pätevyys) ja valmentaja. Hän on erikoistunut ihmissuhdetaitoihin niin kotona kuin töissäkin.

Ihmissuhteiden laatu määrittää syvästi elämänlaatuamme. Suhde itseen on yksi tärkeimpiä ihmissuhteitamme. 

Aika - Paikka - Hinta

Valmennus pidetään 18.11.2023 Skinnarbyssä Loviisassa Juuran omassa paikassa  klo 10-17. Osoite: Lapinkyläntie 643, Loviisa.
 
Hinta 250€ + alv. Valmennus ohjelman lisäksi ihanan lounaan ja iltapäiväkahvit.
 
Olet tervetullut niin itseksesi kuin kumppanisikin kanssa. Valmennus sopii loistavasti työhyvinvoinnin tukemiseen. Kerro ilmoittautuessasi, jos haluat laskun esimerkiksi yrityksellesi. 
 
Varaa paikkasi pian alla olevalla lomakkeella.

Vain lähiosallistuminen.

Ilmoittaudu täyttämällä oheinen lomake

Nimi(Pakollinen)
Tietosuojaseloste
Uutiskirje

henriika.maikku@juura.fi
040 4168409

esa.korhonen@juura.fi
045 3290651

Lapinkyläntie 643
07870 Skinnarby
Loviisa

Tietosuojaseloste