PSYKOLOGINEN TURVALLISUUS ON HERMOSTON ASIA
Turvallisuus on aina kokemus
Psykologinen turvallisuus ja hermosto

henriika maikku

Autonomisen hermoston toiminta tarjoaa ymmärryksen turvallisuuden tunteen neurobiologisesta perustasta. Kysymys siitä, tunteeko ihminen olevansa turvassa oman elämänsä erilaisissa tilanteissa, on aivan perustava. 

Autonomisen hermoston merkityksen ymmärtäminen auttaa hahmottamaan, miksi pelkkä tieto psykologisen turvallisuuden toimintatavoista ei riitä. Se auttaa ymmärtämään, miksi ihmiset reagoivat paremmasta tiedosta huolimatta tyhmästi, miksi ristiriidat voivat kaikkien hyväntahtoisuudesta huolimatta äityä jatkuvaksi vastakkainasetteluksi tai miksi jonkun ihmisen lähellä vain on helppoa ja turvallista olla.

Ennen kuin menemme tarkemmin autonomisen hermoston toimintaan, on sanottava, että psykologinen turvallisuus on systeeminen ilmiö. Se syntyy sekä rakenteissa että vuorovaikutussuhteissa. Rakenteisiin liittyvä psykologisen turvallisuuden tunne syntyy jatkuvuudesta, pysyvyydestä ja luotettavuudesta. Ihmiset kaipaavat erityisesti muutosten keskellä tunnetta siitä, että toiminta ei ole kaoottista ja apua on tarjolla silloin, kun sitä tarvitaan. Yhteisesti sovitut pelisäännöt, toimintatavat ja oikeudenmukaiset rakenteet luovat turvallisuuden tunteen perusta. Kärjistetysti voisi sanoa, että on aivan sama, millainen tunneilmapiiri työpaikalla on, jos palkat eivät tule oikein ja ajallaan. Tai vaikka työtehtävät olisivat kuinka innostavia, jatkuva avotoimiston hälymaailma voi haitata keskittymistä.

Aktiivisia turvaa tuovia elementtejä ovat kaikki vuorovaikutukseen liittyvät asiat kuten äänensävyt, kasvojen ja kehon ilmeet, sanat ja halukkuus ymmärtää toista. Se, miten asetumme suhteeseen toisten kanssa, vaikuttaa keskeisesti siihen, mitä lähtee syntymään. Mahdollisuus istua niin, että toisten kasvot ovat näkyvillä, vastavuoroisuus, jaettu tunnesäätely ja myötätunto ovat kaikki turvaa tuovia elementtejä.

Autonomista hermostoa voi ajatella perustana, jonka päälle eletyn elämän kokemuksemme asettuvat ja rakentuvat.

Autonominen hermostomme ohjaa miten asennoidumme ympäristöömme, millaisia tilanteita menemme kohti, millaisista käännymme pois, milloin peräännymme, koemme turvallista yhteyttä tai eristäydymme. Ihmisen historia on tosi lyhyt suhteessa siihen, että olisi edes mahdollista säilyä elossa yksin. Näin ollen sosiaalisiin suhteisiin syvästi liittyvä psykologisen turvallisuuden tarve niveltyy eloonjäämiseen. 

Stephen Porgesin kehittämän polyvagaaliteorian mukaan hermosto järjestäytyy kolmen toimintaperiaatteen kautta. 

Hermostollinen hierarkia: Autonominen hermosto reagoi niin kehon sisäisiin kuin ulkoisiin uhkiin kolmen erilaisen hermostollisen polun kautta. Lähtökohtaisesti ihminen hakee aina turvaa toisista ihmisistä yhteyden ja sosiaalisen liittymisen avulla. Turvallisinta ihmiselle on aina toinen turvallinen ihminen. Jos syystä tai toisesta ensimmäinen vaihtoehto ei tunnu tai ei ole mahdollinen, turvaudumme taisteluun tai pakenemiseen sen monissa erilaisissa sosiaalisissa muodoissaan. Viimeiseksi, jos kumpikaan ensimmäisistä mahdollisuuksista ei toimi, voimme suojautua kaikkein primitiivisimmän suojautumiskeinon avulla. Tällöin lamaannumme ja voimme sulkea itsemme mielessämme ulos tilanteesta. Ääritilanteessa voimme kytkeä sietämättömiä tunteita tai kipua käsittelevät aivoalueet pois toiminnasta.

Neuroseptio: Neuroseptio tarkoittaa vaaratutkaa ja turvatutkaa. Autonominen hermostomme skannaa automaattisesti vihjeitä, jotka kertovat turvallisuudesta tai vaarasta Tutkajärjestelmä aistii niin kehon sisäistä tilaa, ympäristöä kuin vuorovaikutussuhteitamme turvatakseen hyvinvointimme ja selviytymisemme. Neuroseptio viittaa tiedostamattomaan prosessiin eli sitä ei pidä sekoittaa tietoiseen ympäristön havainnointiin. Autonomisen hermoston näkökulmasta mikä tahansa ärsyke voi olla stressiä.

Se mikä tuntuu toisesta innostavalta, voi kuormittaa toista. Hermostollinen hälytys ja turvattomuuden tunne ovat normaaleja ja luonnollisia reaktioita silloin, kun kohtaamme jotakin uhkaavaa. 

Yhteissäätely: Yhteissäätely on biologinen laki. Se on olennaista selviytymisen kannalta. Tarvitsemme toisiamme kehittääksemme omaa tunnesäätelyämme. Tapamme säädellä tunteitamme sekä kyvykkyytemme tehdä sitä perustuu vuorovaikutuksessa tapahtuvassa säätelyssä saamamme saamiimme kokemuksiin. Jokaisen ihmisen itsesäätely on rakentunut toisten avulla. Luotettava, ennalta arvattava ja omia tunteitaan taitavasti säätelevä ihminen luo myös muille turvallisuuden tunnetta.

Ihminen on hyvä esimerkki hypersosiaalisesta eläimestä, jonka pitkä lapsuus ja sen mahdollistama aivojen kehitys vaatii ryhmän sitoutumista yhteistoimintaan.

Sosiaaliset aivot kehittyvät lapsuusiässä. Mitä pidempään lajin lapset pysyvät lapsina niin, että ovat pakotettuja pysymään laumassa ja lauman suojeluksessa, sitä kehittyneemmät sosiaaliset aivot lajilla on. Useimpien nisäkkäiden selviäminen myös aikuisuudessa perustuu kykyyn asettua oikealla tavalla läheisyyteen lajitoverien kanssa. Tarve liittyä toisiin ja kokea sosiaalista yhteyttä on perimmäinen, biologinen tarve ihmisille. 

Polyvagaaliteoria auttaa ymmärtämään turvallisten kiintymyssuhteiden biologista perustaa ja suurta merkitystä inhimilliselle hyvinvoinnille. Jos vauva elää ensimmäiset kuukautensa hermostollisesti levollisen äidin (tai häntä hoitavan aikuisen) sylissä, hänen oma hermostonsa lähtee kehittymään levollisuuteen ja rauhaan. Vauva tarvitsee kehittyäkseen turvallisia aikuisia, jotka tunnistavat vauvan tarpeet, vastaavat niihin säätelevät tunteita hänen puolestaan. Tämän ihan ensimmäinen yhteissäätely luo vauvalle ensimmäisen kehollisen kokemuksen turvallisuudesta, jonka varaan kiintymyssuhde lähtee kehittymään. 

Näin ei tietystikään aika ole. Lasta hoitavien vanhempien paineet, stressi ja omat traumat estävät meitä tarjoamasta lapsillemme avoimen, elävän ja läsnäolevan vastavuoroisen aistillisen säätelyn tilan, jossa lapsi saa rauhassa kasvaa. Jos emme lapsena koe riittävästi turvaa, autonominen hermostomme ei kasva niin joustavaksi ja vahvaksi kuin se voisi, vaan menee helposti taistelun, pakenemisen tai lamaantumisen tilaan. Jos vanhemmat eivät tunnu riittävän turvalliselta, lapsi oppii selviytymään esimerkiksi mukautumalla, miellyttämällä, taistelemalla tai yksin pärjäämisen avulla. 

Lapsena opitut selviytymismallit näkyvät yhtä lailla työelämässä siinä mitä pidämme tärkeänä, mihin orientoidumme, mitä kohti menemme, mitä vältämme, miten reagoimme paineeseen tai torjuntaan. 

Ihmissuhdetaitojen ensimmäinen perusta syntyy vastavuoroisen tunnesäätelyn luomassa hermostollisessa perustassa. Parhaimmillaan lapsi oppii jo ihan pienenä, että hänen tunteensa, tarpeensa ja tahtonsa ovat muille arvokkaita ja merkityksellisiä, ja että hänen tarpeisiinsa vastataan. Tämä luo perustan, jonka avulla lapsi oppii kasvaessaan virittymään tasapainoisella tavalla myös toisille, ottamaan muiden tunteet ja tarpeet huomioon sekä kokemaan iloa, voidessaan olla muille avuksi. 

Onnekasta on, että lapsuudestamme huolimatta voimme jokainen aikuisena tutustua itseemme, ja auttaa itseämme tasapainottamaan hermostoamme ja vahvistaa kykyämme levolliseen vuorovaikutukseen. Turvallisuus, rentous ja levollisuus ovat oppimisen edellytyksiä. Varuillaan olon tarve on kehityksen ja oppimisen este. Hälyjärjestelmä ja riskikartoitus on ensisijainen hermostollinen tehtävä.

Autonomisen hermoston näkökulmasta ihmisen jokainen teko on selviytymisen palveluksessa.

Autonomisen hermoston näkökulmasta ihmisen jokainen teko on selviytymisen palveluksessa. Silloinkin, miten järjettömältä se voikaan vaikuttaa. Autonominen hermosto ei tuomitse tekojamme hyviksi tai pahoiksi. Se ainoastaan toimii eloonjäämisemme palveluksessa pyrkien selviytymään uhkaavista tilanteista parhaalla mahdollisella tavalla ja etsien aktiivisesti turvaa sieltä, mistä olemme oppineet sitä löytämään. Jos emme löydä turvaa ja koe levollisuutta, autonominen hermostomme on jatkuvasti puolustautuvassa tilassa, mikä näkyy esimerkiksi ylivireytenä, levottomuutena ja ahdistuneisuutena. 

Työelämässä sympaattisen hermoston taisteluvalmius näkyy toisten keskeyttämisenä, väittelynä, vastahankaisuutena, vaikeutena kuunnella ja huomiohakuisuutena. Pakovalmius näkyy yhtä lailla levottomuutena, mutta usein myös pakonomaisena miellyttämisenä, mukautumisena ja vaikeiden asioiden välttelynä. Lamaantuminen näkyy poissolevuutena, hiljenemisenä, eristäytymisenä. 

Ihmistyössä säätelemme tunteita myös asiakkaittemme, kollegojemme tai työntekijöidemme puolesta. Parhaimmillaan voimme yhdessä luoda kannatellut tunnekentän, joka mahdollistaa, että toinen ihminen voi käsitellä niin vaikeita ja joskus sietämättömän tuntuisia tilanteita, joita olisi mahdotonta käsitellä ja kokea yksin.

Me kasvamme, opimme ja voimme hyvin ihmissuhteissa. Ihmissuhteidemme laatu määrittää elämänlaatuamme. On siirryttävä individualismista suhdeorientaatioon.

Facebook
Twitter
LinkedIn

Lue
LISÄÄ

henriika.maikku@juura.fi
040 4168409

esa.korhonen@juura.fi
045 3290651

Lapinkyläntie 643
07870 Skinnarby
Loviisa

Tietosuojaseloste