ITSENSÄ KANSSA RAUHASSA OLEVA IHMINEN ON KARISMAATTINEN
Aidosti karismaattinen ihminen sellainen, joka vetää puoleensa ja jonka lähellä on hyvä olla.
Itsensä kanssa rauhassa oleva ihminen on karismaattinen Aidosti karismaattinen ihminen sellainen, joka vetää puoleensa ja jonka lähellä on hyvä olla.

henriika maikku

Karisman on perinteisesti ajateltu olevan yhdistelmä tiettyjä persoonallisuuden ominaisuuksia, joiden avulla karismaattinen ihminen osaa inspiroida ja vaikuttaa toisten tunteisiin ja käyttäytymiseen. Klassisesti karisma on yhdistetty johtajuuteen ja tutkimuksessa erityisesti transformatiiviseen johtajuuteen.

Tuoreempi karismatutkimus korostaa tunnetaitojen ja sosiaalisten taitojen merkitystä. Tutkija Ronald Riggio määrittelee karisman näin: Charisma is the special quality some people possess that allows them to relate to and inspire others at a deep emotional level.

Toisin sanoen Riggio määrittelee karisman suhteessa olemisen taidoksi. Karismaattisuuden kasvattaminen ei siis tarkoita, että sinun pitäisi muuttaa persoonallisuuttasi. Se tarkoittaa itsetuntemustyötä sekä tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittämistä.

Olet uskottava omana, aitona itsenäsi. Levollisen ihmisen seurassa on helppo olla.

Jokaisella ihmisellä on syntymälahjana saatu omanlainen vetovoima, joka säteilee ulospäin silloin, kun ihminen on rauhassa itsensä kanssa. Levollisen ihmisen seurassa on helppo olla. Kehollinen läsnäolo tuo rauhaa, joka vetää puoleensa. Karismaattisuus on tunneyhteyttä, joka kutsuu luokseen, tuntuu hyvältä ja innostaa.

Ihmissuhdeosaamisensa avulla karismaattiset ihmiset osaavat luoda tunneyhteyden toisiin, ilmaista itseään vaikuttavasti ja rakentaa vahvoja siteitä ihmisten välille. Vaikuttavuuden näkökulmasta karisma on supervoima. Karisma vaikuttaa lisäämällä tilanteeseen tunnevaikutuksen, joka saa ihmiset tuntemaan olonsa hyväksi ja sitä kautta kiinnittymään, innostumaan ja lähtemään mukaan.

Karisma ei ole järjen asia. Se on samalla tavalla kokemuksellinen kuin esimerkiksi psykologinen turvallisuus. Mitä paremmin osaamme luoda psykologista turvallisuutta, sitä karismaattisemmalta tunnumme. Tavatessamme uuden ihmisen autonominen hermostomme skannaa automaattisesti, tuntuuko uusi ihminen turvalliselta vai uhkaavalta. Jos toinen ihminen herättää vaaratutkan, järjestelmämme lähtee automaattisesti varautumaan. Jos lähelle meneminen ei tunnu turvalliselta, haluamme vaistomaisesti ottaa etäisyyttä – tai mennä kohti ja haastaa.

Jos toinen ihminen tuntuu turvalliselta, hyväntahtoiselta ja lämpimältä, autonominen hermostomme lähtee hiljalleen rauhoittumaan.

Levollisesti itsevarma ja kehossaan läsnäoleva ihminen saa myös muut tuntemaan olonsa tervetulleiksi ja turvalliseksi.

Läsnäolon ja ei-läsnäolon tuntee nahoissaan. Luemme toisen kasvojen ilmeitä hämmästyttävällä nopeudella ja tarkkuudella. Pystymme tunnistamaan toisen kasvojen tunneilmeitä millisekunneissa. Kun emme ole oikeasti läsnä, toiset ihmiset kyllä tunnistavat sen. Aivan samalla tavalla kuin itse tunnistamme sen toisissa.

Aito uteliaisuus ja kyky kuunnella toista lisäävät karismaattisuutta. Kun ihminen tuntee tulleensa kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi, hän liittää kokemuksen tarjoamaan ihmiseen positiivia tunnemuistoja, jotka vaikuttavat hänen kokemukseensa tuosta ihmisestä.

Se, mitä sanomme, on paljon vähemmän tärkeää kuin se, miten sanomme. ”Kiva nähdä sinua.” voi kuulostaa yhtä lailla iloiselta kuin ivalliseltakin. Kaikki riippuu siitä, millaisella äänenpainolla se sanotaan. Kehollinen läsnäolo, lämpö ja voima kuuluvat äänessä.

Kuuntelu on vähintään yhtä tärkeä vuorovaikutuksen osa kuin puhuminenkin. Taitava kuunteleminen on kaikkea muuta kuin passiivista. Se on erittäin aktiivista ja muokkaa merkittävällä tavalla sitä, mihin suuntaan keskustelu jatkuu. Mitä läsnäolevammin ja levollisemmin osaamme kuunnella, sitä helpompi puhujan on pysyä rauhallisena. Toisin sanoen kuuntelija kuuntelemisen laatu vaikuttaa ja muokkaa sitä, mitä puhuja sanoo ja miten hän sanoo sanottavansa. Tämä on tärkeää. Jos kuuntelet turhautuneena, puhujakin todennäköisesti puolustautuu. Jos taas pystyt säätelemään omaa hermostoasi ja pysymään vaikeassakin tilanteessa rauhallisena, autat toista samaan.

Kuuntelemisen tekee useimmiten vaikeaksi se, että emme itse ole hermostollisesti levollisessa tilassa.

Tiedät varmaan  tunteen, kun kuuntelet toista puolella korvalla ja toisella mietit, mitä vastaat tai miten jatkat omaa keskeytynyttä tarinaasi. Tai, kun juhlissa juttelet jollekin ja huomaat, että hän samanaikaisesti silmäilee ympäri huonetta etsien kiinnostavampaa, kohottavampaa ja parempaa seuraa. Kaikki lähtee itsestä. Vasta kun osaamme itse säädellä omaa hermostollista kokemustamme ja rauhoittamaan omaa oloa, pystymme saamaan yhteyden muihin.

Kiire, turhautuminen ja stressi estävät levollisen läsnäolon.  

Vietämme suurimman osan ajastamme muiden ihmisten kanssa. Johtavassa asemassa olevat ihmiset käyttävät tutkitusti 80% ajastaan vuorovaikutukseen muiden kanssa. Ei ole ihme, että ihmissuhdetaidoissaan taitavimmat, ovat myös parhaita johtajia. Tunnemuistot jäävät elämään.

***

Jos haluat vahvistaa luontaista karismaasi, JUURA – Vaativien vuorovaikutustaitojen valmennus starttaa syksyllä 2024

Lue täältä lisää. Hae nyt mukaan. Pidämme koulutusryhmät pieninä varmistaaksemme korkeatasoisen kokemuksellisen oppimisen. Hae mukaan nyt. 

Vuorovaikutustaitojen valmennus on erinomaisesti suunniteltu ja erittäin vaikuttava koulutus vuorovaikutussuhteiden ymmärtämiseen ja kokemiseen. Suosittelen kaikille työyhteisön jäsenille asemasta riippumatta. 

Taina Arjanne –Toimitusjohtaja Tommy Hellsten -instituutti Oy

Psykologisen turvallisuuden hermostollinen perusta  webinaari on 25.4.2024 klo 8.o0-9.oo. Webinaari on täynnä, mutta jos haluat tilata tallenteen, ilmoittaudu täällä.

Traumatietoisuus Hevoavusteisessa työssä

12.-13.9.2024  antavat ymmärrystä trauman kohtaamiseen hevosavusteisuudesta kiinnostuneille tai sitä tekeville ammattilaisille. Lue lisää täältä. 

Facebook
Twitter
LinkedIn

Lue
LISÄÄ

henriika.maikku@juura.fi
040 4168409

esa.korhonen@juura.fi
045 3290651

Lapinkyläntie 643
07870 Skinnarby
Loviisa

Tietosuojaseloste