Olen pohjakoulutukseltani Filosofian maisteri. Olen loputtoman utelias kaikelle ihmisyyteen ja ihmissuhteisiin liittyvälle. Tämä näkyy koulutusvalinnoissani.
Voin nuorena pitkään huonosti, enkä millään meinannut löytää paikkaani. Lopulta löysin filosofian ja systeemiajattelun, mikä näkyy edelleen halussani katsoa ilmiöitä mahdollisimman monitasoisesti.
Olen kokenut johdon valmentaja ja psykoterapeutti (Kela ja Valvira pätevyys) sekä organisaatioanalyyttinen työnohjaaja. Tykkään työskennellä myös pariskuntien kanssa. Minulla on sensorimotorinen traumaterapiakoulutus sekä useita erilaisia psykofyysisyyteen pohjaavia koulutuksia.
Keho- mieli yhteyteen ja kehollisen läsnäolon vahvistamiseen keskittyvä työote on minulle ominaista. Näen ihmisen keho-mieli kokonaisuutena, joka on aina yhteydessä toisiin ihmisiin ja ympäröivään luontoon. Olemme ytimeltämme sosiaalisia laumaeläimiä, ja siksi hevosetkin ovat osaltaan mukana. Hevoset auttavat meitä ihmisiä saamaan yhteyden siihen hyvin maanläheiseen tietoon, jota keho tarjoaa. Olen valmistunut Denverin yliopiston hevosavusteisen työn jatkokoulutusohjelmasta.
Olen erikoistunut johtamisen tunnerohkeuden ja sosiaalisen älykkyyden kehittämiseen. Olen työyhteisöjen ihmissuhteiden ja vuorovaikutuksen valmentaja. Erityisosaamisalueitani ovat työ- ja yksilöpsykologia, muutosvalmentaminen, vuorovaikutuksen kehittäminen ja vaativat vuorovaikutustilanteet.
Kaikista mieluiten olen kanssakulkija. Toinen tavallinen ihminen - joskus arka, joskus rohkea. Rakastan työni lisäksi hevosia ja muita eläimiä, lukemista, sarjojen katsomista ja kotona olemista. Sytyn ratsastamisesta. Se on melkein parasta mitä tiedän.
Tekstejä johtamisesta, ihmissuhteistä, tunnetaidoista, luonnonmukaisesta elämästä ja inhimillisyydestä